Uudistuneen Kirkko ja kaupunki -lehden jakelun alkaessa myös uusi verkkomedia aloitti sen rinnalla. Planeetta toteutti teknisesti tämän integroidun verkkolehden julkaisualustan Liferay Portal 7.0 CE:llä.
Tammikuussa 2017 pääkaupunkiseudun kolme seurakuntamediaa yhdistyvät Kirkko ja kaupunki -lehdeksi ja sen Kirkkojakaupunki.fi-verkkomediaksi. Kirkko ja kaupunki -niminen lehti on tähän asti ilmestynyt vain Helsingissä. Nyt sen levikki laajenee koko pääkaupunkiseudulle, noin 340 000 kappaleeseen. Espoon ja Vantaan seurakuntien omat lehdet erillisinä nimikkeinä lopettavat. Jatkossa kaksiosaisen lehden A-osa on kuitenkin kaupunkikohtainen.
Netissä ennen toiminut Valomerkki.fi korvaantuu Kirkkojakaupunki.fi-verkkomedialla, joka lähtee kasvattamaan kävijämääriä Valomerkin 30 000:sta. Verkossa tavoitellaan verkkolähtöisiä kerrontatapoja, kuten liikkuvan kuvan hyödyntämistä.
Teknisen toteutuksen ytimessä on integraatio paperilehden julkaisujärjestelmään. Lehtijutut tuodaan julkaisujärjestelmään, jossa toimittaja voi muokata ne verkkojulkaisuun sopiviksi. Artikkeleita tuotetaan myös suoraan verkkoon.
Palveluun on siirretty juttuarkisto vuodesta 2009 alkaen, eli noin 17 000 artikkelia. Toimituksella on käytössään monipuolinen valikoima sisältöjen nostotapoja. Automatiikka on toteutettu esimerkiksi luetuimmuuden esittämiseen ja tietyn toimittajan muiden juttujen hakemiseen. Toimituksellista vapautta käytetään manuaalisissa nostoissa, esimerkiksi arkistojen aarteiden esittämiseen.
Päätäntävalta sisältöjen valikoinnissa ja hetkeen sopivassa korostamisessa onkin verkkolehden toimitukselle tärkeää. Liferayn portleteista muodostuva rakenne mahdollistaa mainiosti monipuoliset sisältökattaukset eri sivuilla. Portlettien asetus-variaatiot ja mahdollisuus niiden drag-and-drop -siirtelyyn olivatkin Liferayn vetonaulat tarjouskilpailuvaiheessa, kun tarjottuja järjestelmiä testattiin.
Kirkko ja kaupunki 22.12.2016.
Uuden ulkoasun ovat suunnitelleet Jenni Kiviniemi ja Katja Nirkkonen Aste Helsingistä. Uuden logon teema on kolminaisuus.
Uusi päätoimittaja Jaakko Heinimäki lupaa reippaampaa ja rohkeampaa, kirkon arvoihin perustuvaa viestintää, joka on suunnattu niille ”jotka eivät kaikkein kovimmin kirkonpenkkejä kuluta”.